keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Vuosi 2009 Osa 2

17.6.2009
Karhut ja ahmat ovat jatkaneet touhujaan kuvauspaikoilla. Karhujen kiiman aikana paikalla on näkynyt vähemmän karhuja. Ahmojen kohdalla tilanne on ollut päinvastoin. Nyt niitä on näkynyt paljon enemmän.











19.5.2009



Karhujen määrä on hieman vähentynyt. Alkava kiima-aika saa karhut liikkumaan laajemmalla alueella. Kuvauspaikoilla vierailee kuitenkin 3-4 karhua illan ja yön aikana. Alla olevat kuvat on ottanut Asko Hämäläinen.





Paikalla vierailleista susista on myös lisää kuvia, jotka on ottanut Kari Kemppainen






Lisää kuvia viimeviikon lopulta.






























































Kuva ison kojun sisältä. Kojussa on viihtyisät tila katseluun ja kuvaamiseen.













Merikotkakuvan on ottanut Kimmo Pöri aikaisemmen keväällä.