keskiviikko 20. tammikuuta 2010



Susi isolla kojulla marraskuussa.
Wolf near big hide in November.
Photo Pascal Ghiette

Tykkytalvi







Tammikuu on kaunis, mutta vähäluminen. Lunta ainoastaan 30cm.
January is beautiful but we have snow only 30 cm.

Susilauman temmellyskenttää kuvatessani pöllähti teeriparvi kiepistä.
I was filming wolves tracks, when black grouses jumped from snow.

Viiksimon läheisyydessä liikuskelee 8-10 suden lauma.
Near Viiksimo are living 8-10 wolves.

Vuosi 2009 Osa 4

23.3.2009
Seuraavat kuvat on otettu myös meidän kuvauspaikalla. Kuvaaja Kimmo Pöri.




















 







26.3.2009

Ahmat liikkuvat edelleen enimmäkseen yöaikaan. Automaattisessa kamerassa kuvan ottaminen on sen verran hidasta, että useassa kuvassa ahmasta näkyy vain pieni osa. Tämä ahma malttoi kuitenkin pysähtyä hetkeksi.




1.4.2009


Tämä kuva tarttui kameraan 08.32. Muutenkin ahmat ovat olleet aktiivisia. Jälkiä on ilmestynyt joka paikkaan ja liikkeellä on ollut ainakin kaksi ahmaa.


Vuosi 2009 Osa 3

7.5.2009

Kevät on luonnossa kiireistä aikaa. Valitettavasti emme ole ehtineet päivittää blogia niin usein kun haluaisimme.

Karhut ovat imestyneet katselu- ja kuvauspaikoillemme. Välillä karhuralli on ollut erittäin vilkasta. Karhut ovat olleet hyvin kuvattavissa, ja ensimmäiset ovat yleensä näyttäytyneet jo seitemän jälkeen illalla. Kuvia on myös päässyt ottamaan hyvässä aamuvalossa.





Kaikista paras uutinen on kuitenkin susien näyttäytyminen. Nehän ovat liikkuneet alueella koko talven ajan, ja nyt niitä päästiin ensimmäisen kerran näkemään ja kuvaamaan. Kolmen suden lauma oli hyvin aktiivinen ja ne kisailivat karhujen kanssa. Varsinkin karhujen ajattaminen näytti susista olevan mukavaa.



22.4.2009

Ahmat ovat liikkeellä joka yö. Onpa kuvaan tarttunut maakotkakin. Kolmen suden lauma oli käynyt kojulla, mutta valitettavasti sillä kojulla meillä ei ollut kameraa.










14.4.
Ahmat jatkavat vierailujaan aktiivisesti. Toinen kuvista on otettu aamuöstä ja toinen päivän valossa.






5.4.
Alla uusimmat kuvat automaattikamerasta. Ahma osunut taas kuvaan sekä Merikotka.
Ahma kuvat ovat eri päiviltä mutta kellonaika lähes sama. Kaikki kolme kuvaa on otettu samasta paikasta.
 






3.4.
Ahmat liikkuvat alueella jatkuvasti, kuten alla olevien kuvien jäljistä voi nähdä. Myös Merikotka pariskunta on vieraillut haaskalla.






Boreal Wildlife Centre:n blogi on nyt sitten virallisesti avattu.

Kuvauspaikoilla on ollut ruokinta päällä tammikuusta asti ja liikettä on ollut ihan mukavasti. Ainakin kaksi ahmaa vierailee paikalla säännöllisesti ja neljän suden lauma on myös liikkunut alueella. Hyvällä onnella susiakin pääsee kuvaamaan.  Bonuksena on haaskat omakseen ottanut maakotka pariskunta. Karhut heräilevät huhtikuun alkupuolella ja silloin paikoilla onkin odotettavissa melkoinen hyörinä.

Tähän blogiin päivitämme tietoja kuvauspaikkojen tapahtumista.

23.3.2009



Aloitetaan esittelemällä hieman paikkoja. Kuvassa oleva koju sijaitsee metsojen soidinpaikalla. Tarvittaessa metsoja kuvataan  myös liikuteltavista telttakojuista.



Tämä koju sijaitsee kumpareella, joka on kolmelta suunnalta suon ympäröimä. Kuvauksen kannalta paikka on valoisa ja siellä on mahdollista saada monenlaisia kuvia. Seuraava kuva on näkymä kojusta.


Seuraava kuvat on teerien soidinpaikalta, joka sijaitsee pienen lammen rannalla. Teeren soidin alkaa huhtikuun alkupuolella.









Onhan meillä kuvia myöskin päätähdistä. Seuraavat kuvat on ottanut Kimmo Pöri ns. pääpaikalta. Valitettavasti parittelevat maakotkat olivat senverran hankalassa paikassa, että niistä Kimmo ei kuvaa saanut. Pääpaikalle on valmistumassa 12-henkilölle tarkoitettu hirsikoju. Lisäksi paikalla on myös pienempi koju.




















Seuraavat ahmakuvat on otettu automaattikameralla metsojen soidinpaikalla olevan kojun luona. Automaattikameralla voimme seurata mitä, milloin ja miten usein ruokinnalla vierailee.




Vuosi 2009 Osa 2

17.6.2009
Karhut ja ahmat ovat jatkaneet touhujaan kuvauspaikoilla. Karhujen kiiman aikana paikalla on näkynyt vähemmän karhuja. Ahmojen kohdalla tilanne on ollut päinvastoin. Nyt niitä on näkynyt paljon enemmän.











19.5.2009



Karhujen määrä on hieman vähentynyt. Alkava kiima-aika saa karhut liikkumaan laajemmalla alueella. Kuvauspaikoilla vierailee kuitenkin 3-4 karhua illan ja yön aikana. Alla olevat kuvat on ottanut Asko Hämäläinen.





Paikalla vierailleista susista on myös lisää kuvia, jotka on ottanut Kari Kemppainen






Lisää kuvia viimeviikon lopulta.






























































Kuva ison kojun sisältä. Kojussa on viihtyisät tila katseluun ja kuvaamiseen.













Merikotkakuvan on ottanut Kimmo Pöri aikaisemmen keväällä.











Vuosi 2009

14.7.2009
Sudet ovat olleet aktiivisia heinäkuun aikana. Yhtenä yönä ryhmä näki 5 suden lauman, 2 ahmaa ja 4 karhua.
Seuraavat kuvat Heinäkuun alusta, kuvaaja Ilpo Piiroinen.





















9.7.2009
Tässä kuva lampikojulta sekä muutama kuva automaattikamerasta.

















8.7.2009 Liikettä on ollut hyvin. Seuraavat kuvat on kuvattu yhdeltä ammatikojultamme heinäkuun alussa. Kuvaaja: Hannu Huttu.












29.6.2009
Ahmoja on näkynyt hyvin koko Kesäkuun ajan. Myös karhuja on näkynyt runsaasti kiiman päättymisen jälkeen.

Seuraavat ahman kuvat: Kimmo Pöri


Kuvat: Kari Kemppainen